sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tansaniaan työelämäjaksolle

Kolleegani Raila Häyrinen huhuili viime keväänä työpöytänsä takaa , jotta lähdettäiskö ulkomaille työelämäjaksolle.  No minä huhuilin takaisin , että lähdetään vain. Sitten vielä loppukevään kiireiden keskellä kirjoiteltiin hakemukset ja jätettiin asia ylempien päätettäväksi. Tuosta huhuilusta tämä kaikki sai alkunsa ja huomenna maanantaina kone kohti Tansaniaa ja Moshia nouseen , kyydissään kaksi kotityö- ja puhdistuspalvelualan opea.

Ennen huomista koneeseen nousua on matkaa varten tehty jos jonkinmoisia valmisteluja.  Päätös Tansaniaan lähdöstä tuli meille heti alkusyksystä.  Meillä olisi mahdollisuus lähteä OPH:n rahoittamalle opettajan työelämäjaksolle vielä saman syksyn aikana Tansaniaan. No siinähän sitä taas hetki huhuiltiin työpöytien; lue Pokkisen Tuulan yli ja tuumattiin, että mennään vain jos esimeiheltä lupa saadaan, lupa tuli, kiitos Kaisalle ! Toki alustavat keskustelut työelämäjakoslle lähtemisestä oli tehty jo keväällä.

 Luvat kunnossa sitten mentiin Maaritin luokse ensimmästä priiffausta hakemaan.   Paljon saimme Maaritilta hyviä neuvoja ja ohjeita joista ensimmäinen ja kiireisin olisi hoitaa rokotukset kuntoon.  Seuraavaksi tulisi lähettää englannin kielinen hakemus ja CV jossa käy ilmi osaamisemme ja motivaatiomme.
Pitihän se selfie ottaa kun ensimmäiset konkreettiset asiat matkasta oli tiedossa .

Tavoiteet ja työpaikka jaksolla
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä oli tarkoitus tutustua ammatilliseen oppilaitokseen , siellä cateringalan linjaan ja keittiön puhtaanapitoon.  Viime hetkellä tuli muutoksia ja menemme suorittamaan työelämäjakson samaan hotelliin  jossa myös yövymme,   työpaikkamme Moshissa.
Tavoitteena työelämäjaksollamme on myös tutustua toiseen  kulttuuriin ja työtapoihin.  Työskentelemmehän molemmat monikulttuurisessa oppilaitoksessa.  Ja minulla varsinkin, englannin kielen harjoittelu ei  mene hukkaan.

 Yhteistyökumppani
Yhteistyöppanimme ja matkan Tansanian puolella mahdollistavana järjestönä toimii Tanzania Volunteers (TVL).

 Rokotukset ja matkalaukun sisältö
Paljon tarvitsee reisuun ottaa rokotuksia.  Lavantauti, keltakuume, A/B ja kaikki muut kirjaimet-hepatiitti, jäykkäkouristus, vesirokko, sikotauti jne - rokoktus (MMR) ja vielä pisteenä i:n päälle kaksi viikkoa ennen lähtöä tuli tieto, että meninkokki-rokote (aivokuume) pitää ehdottomasti ottaa. Niin ja huh huh tämän lisäksi vielä malaria lääkitys, antibiootit, antihistamiinit, särkylääkkeet, käsidesit, hyttysmyrkyt.  Mukana siis kipeäksi piikitetty olkapää ja iso pussi lääkkeitä.  Toisaalta on turvallinen olo kun kaikki varotoimet tehty mitä tehtävissä on.

Matkalaukkuun pakattu myös hyttysverkko, olkapäät ja polvet peittäviä vaatteita, adapteri,wc-paperi, kosteuspyyhkeitä,aurinkovoitetita, varvassandaaleja, pikapuuropusseja, tuliaisa tuleville ohjaajille ja valtava innostus tulevasta matkasta. Lisäksi käsimatkatavaroistaa löytyy viisumi, passi (voimassolo 6 kk matkan jälkeen), työlupa, dollareita ja toive, että mitään ei tosi tärkeää ei ole unohtunut. 


Hakuna shida tai turistikielellä Hakuna matata , kaikki tehty mitä pitäääkin ja huomenna lennetään !



2 kommenttia:

  1. Jos nyt vielä jotain ottaisin mukaan niin pienen led-taskulampun ja kenties vielä palohälyttimen.

    VastaaPoista